Ratkaisutapa, jota opettaja ei tunnistanut
Syksyn kirjoituksissa abiturientti ratkaisi pitkän matematiikan ylioppilaskokeen tehtävän nopeasti, ilman välivaiheita ja menetelmällä, joka ei kuulu suomalaiseen opetussuunnitelmaan. Lehtori vertasi vastausta tekoälyn tuottamaan ratkaisuun ja havaitsi yhtäläisyyksiä. Rehtori päätyi siihen, että kyse oli vilpistä.
Seuraamus oli ankara. Ylioppilastutkintolaki ei anna rehtorille liikkumavaraa – vilppipäätös tarkoittaa kaikkien tutkintokerran kokeiden hylkäämistä. Yhden tehtävän epäily johti siihen, että kokelas menetti koko syksyn tulokset ja jäi ilman ylioppilasjuhlia.
Edit 27.2. klo 14:30 Sain korvanappiini tiedon siitä, että kokelas oli jo ylioppilas, joten lakki ei tämän vuoksi jäänyt saamatta.
Syksyn 2025 pitkän matematiikan koe sisälsi 13 tehtävää (A-osa: 6 tehtävää, B1-osa: 4 tehtävää, B2-osa: 3 tehtävää). Hallinto-oikeuden päätöksestä ilmenee, että vilppiepäily kohdistui A-osan tehtävään 6. Ylioppilastutkintolautakunnan 23.10.2025 päivätyn asiantuntijalausunnon mukaan kokelas vastasi tehtävään suoraviivaisesti ja sujuvasti, eikä vastausta edeltänyt tauko, jonka aikana hän olisi ehtinyt luonnostella ratkaisua. A-osan tehtävät ovat luonteeltaan sellaisia, joissa vaihtoehtoisia ratkaisumenetelmiä on erityisen paljon ja joissa kansainvälisesti opiskellut menetelmät voivat tuottaa oikean vastauksen reittiä, joka näyttää suomalaisen opetussuunnitelman näkökulmasta vieraalta. Oliko kyse kulttuurierosta vai kielletystä tekoälyvilpistä?
Tapaus on ensimmäinen, jossa suomalainen tuomioistuin on arvioinut tekoälyvilppiepäilyn näyttökynnystä ylioppilastutkinnossa. Se koskettaa laajempaa kysymystä, jonka kanssa yritykset, ohjelmistokehittäjät ja tuomioistuimet ympäri maailmaa painivat: miten erottaa ihmisen ja tekoälyn tuotos toisistaan – ja mitä seuraa, jos erottaminen ei onnistu?
Kokelas ei väittänyt keksineensä menetelmää itse. Sen sijaan hän viittasi konkreettiseen verkkovideoon, josta hän oli ratkaisutavan oppinut. Nykyaikana lukiolaisten käyttämät opiskelulähteet ylittävät kansallisen opetussuunnitelman rajat. YouTube-videot, kansainväliset verkkokurssit ja erikieliset oppimateriaalit voivat tarjota ratkaisutapoja, jotka poikkeavat Suomessa opetettavista. Se, että ratkaisumenetelmä on vieras suomalaiselle lehtorille, ei automaattisesti tarkoita, että vastaus on tekoälyn tuottama.
Vilppi johtaa koko kirjoitusten hylkäämiseen
Juristi lähestyy tätäkin asiaa lainsäädännön kautta. Ylioppilastutkintolain 21 §:n mukaan rehtorin tai monijäsenisen toimielimen vilppiä koskevaan päätökseen haetaan muutosta valittamalla suoraan hallinto-oikeuteen. Valitusaika on vain 14 päivää päätöksen tiedoksisaannista. Tämä on poikkeuksellisen lyhyt verrattuna hallintovalituksen yleiseen 30 päivän valitusaikaan.
Hallituksen esityksen (HE 235/2018 vp) yksityiskohtaisissa perusteluissa lainsäätäjä perusteli suoraa valitusoikeutta nimenomaan kokelaan oikeusturvalla. HE:n mukaan hallinnollisen seuraamuksen määräämistä koskevissa asioissa on kokelaan oikeusturvan kannalta perusteltua, että asian voi nopeasti saattaa tuomioistuimen ratkaistavaksi. Lainsäätäjä piti tietoisena valintana sitä, ettei oikaisuvaatimusmenettelyä ulotettu vilppiasioihin. Oikeusturvakeinon nopeus on tarkoitettu kokelaan eduksi.
Lyhyt valitusaika yhdistettynä seuraamuksen välittömään täytäntöönpanoon asettaa kokelaan silti vaikeaan asemaan. Ylioppilastutkintolain 21 § säätää, että vilppipäätös pannaan täytäntöön valituksesta huolimatta, jollei valitusviranomainen erikseen kiellä täytäntöönpanoa. Kokelas siis menettää koesuorituksensa käytännössä heti, vaikka asia on muutoksenhaussa. Tässä tapauksessa se merkitsi konkreettisesti sitä, ettei kokelas päässyt painamaan valkolakkia päähänsä joulukuun ylioppilasjuhlassa muiden kokelaiden kanssa.
Kokelaan kuuleminen vilppiepäilyssä
Tapauksen kuulemismenettely herättää kysymyksiä kokelaan oikeusturvan toteutumisesta. Ylioppilastutkintolain 15 §:n 3 momentti edellyttää, että ennen seuraamuksen määräämistä kokelaalle on yksilöitävä menettely, kokelasta on kuultava ja asiasta on hankittava muu tarpeellinen selvitys. Ylioppilastutkintolautakunnan yleiset määräykset ja ohjeet tarkentavat, että kuuleminen tulee järjestää todistajan läsnä ollessa ja tilaisuudesta on pidettävä pöytäkirjaa.
Koulu järjesti kuulemisen 7.11.2025. Kuulemispöytäkirjan mukaan lehtori kysyi kokelaalta, miten tämä oli päätynyt käyttämään ratkaisutapaa, jota lukio-opetuksessa ei opeteta. Kokelas kertoi opiskelleensa menetelmää turkkilaisten opettajien ja videoiden avulla ja totesi tehtävän olleen hänelle helppo, minkä vuoksi hän ei kirjannut välivaiheita. Kokelas ehdotti ratkaisevansa vastaavan tehtävän opettajan edessä, mutta koulu hylkäsi ehdotuksen. Rehtori teki vilppipäätöksen 10.11.2025 – valittajan mukaan ennen kuin tämän samana päivänä toimittamat oppimateriaalilinkit oli käyty läpi. Lisäksi koulu sulki kokelaan Wilma-tilin, mikä hänen mukaansa haittasi myös puolustautumista.
Kun vilppiepäily perustuu nimenomaan vastauksen ulkoasuun – tapaan, jolla kokelas ratkaisi tehtävän – kokelaan mahdollisuus demonstroida osaamisensa läsnätapaamisessa olisi voinut tuoda ratkaisevaa lisäselvitystä.
Hallinto-oikeuden linjaus näyttökysymyksestä
Helsingin hallinto-oikeus (HAO 19.2.2026, 1035/2026) kumosi rehtorin päätöksen ja palautti asian rehtorille uudelleen käsiteltäväksi. Ratkaisu ei siis lopullisesti vapauttanut kokelasta vilppiepäilystä. Rehtori voi teoriassa tehdä asiassa uuden päätöksen paremmalla näytöllä tai kuulemismenettelyllä.
Hallinto-oikeus korosti, että näyttötaakka vilpistä on yksin viranomaisella eli lukion rehtorilla. Pelkkä epäily tai spekulaatio ei riitä – vilppisäännöksen soveltaminen edellyttää konkreettista näyttöä siitä, että kokelas todella syyllistyi vilpilliseen menettelyyn tai sen yritykseen.
Hallinto-oikeus arvioi esitetyn näytön ja totesi, että asiassa oli perusteltua aihetta epäillä kokelaan hyödyntäneen tekoälyä koetilanteessa. Tästä huolimatta oikeus katsoi, ettei rehtori ollut esittänyt riittävää selvitystä vilppiin syyllistymisestä. Oikeus teki siis tietoisen erottelun perustellun epäilyn ja vilpin toteamiseen vaadittavan näytön välille. Matematiikassa samanlaiset ratkaisutavat ovat tavanomaisia.
Kokelaan vastauksen samankaltaisuus tekoälyn tuottaman vastauksen kanssa ei sellaisenaan todista vilppiä. Tekoälymallit ovat oppineet saatavilla olevasta koulutusmateriaalista, joka koostuu ihmisten tuottamista ratkaisuista. Samankaltaisuus tekoälyn vastauksen kanssa voi yhtä hyvin tarkoittaa, että kokelas hallitsi saman menetelmän kuin mistä tekoäly on oppinut. Valvojat tarkastivat kokelaiden vaatetuksen ennen kokeita. Valvojat eivät havainneet kokeen aikana mitään poikkeavaa eivätkä löytäneet kokelaalta älypuhelinta tai muita kiellettyjä välineitä.
Hallinto-oikeus kiinnitti huomiota myös suhteellisuusperiaatteeseen. Viiden koesuorituksen hylkääminen yhden epäselvän vilppiväitteen perusteella oli hallinto-oikeuden mukaan suhteetonta.
Vilppiseuraamukset ylioppilastutkinnossa: kaikki tai ei mitään
Tapaus paljastaa ylioppilastutkintolain vilppisäännöksen rakenteellisen jännitteen. Hallituksen esityksen (HE 235/2018 vp) mukaan vilpillinen menettely ylioppilastutkinnossa on erittäin moitittavaa ja siihen suhtaudutaan tiukasti. Säännöksen tarkoituksena oli turvata tutkinnon luotettavuus ja kokelaiden yhdenvertaisuus.
Lain 15 §:n 2 momentti ei jätä rehtorille harkintavaltaa seuraamuksen laajuudesta:
Jos kokelas syyllistyy kokeessa vilpilliseen menettelyyn tai vilpin yritykseen taikka avustaa siinä, kaikki hänen koesuorituksensa kyseiseltä tutkintokerralta katsotaan hylätyksi ja hän menettää oikeutensa osallistua myöhempiin saman tutkintokerran kokeisiin. (Laki ylioppilastutkinnosta 502/2019, 15 § 2 mom.)
Laissa on lisäksi ankarampi porras: jos menettely on toistuvaa tai erityisen vakavaa, kokelas menettää oikeutensa myös seuraavan tutkintokerran kokeisiin. HE:n mukaan tällaista olisi esimerkiksi poikkeuksellisen suunnitelmallinen tai laajamittainen vilpillinen menettely. Tämän ankarimman seuraamuksen päätösvalta kuuluu koulutuksen järjestäjän monijäseniselle toimielimelle – HE rinnastaa sen opiskelijan määräaikaiseen erottamiseen.
Rakenne luo paradoksin juuri tämänkaltaisissa tapauksissa. Rehtori ei voi hylätä pelkästään sitä koetta, jossa vilppiä epäillään. Lain 15 §:n 1 momentti säätää lievemmän seuraamuksen järjestyksen rikkomiselle – yksittäisen kokeen hylkäämisen – mutta vilpin seuraamus on aina kokonaishylkäys. Rakenne toimii selkeissä vilppitapauksissa, kuten kun kokelaalta löydetään kielletty laite, mutta muuttuu ongelmalliseksi, kun näyttö on tulkinnanvarainen.
Hallinto-oikeus totesi, että seuraamuksen ankaruus edellyttää vastaavasti riittävää näyttöä. Mitä ankarampi seuraamus, sitä vahvempaa näyttöä rehtori tarvitsee. Kaikki-tai-ei-mitään-rakenne nostaa näyttökynnystä, koska seuraamuksen kohtuuttomuus olisi ilmeistä, jos päätös perustuisi pelkkään epäilyyn.
Poikkeava ratkaisutapa ei ole todiste tekoälyn käytöstä
Tapauksen ytimessä on kysymys siitä, mikä tekee matemaattisesta vastauksesta tekoälyn tuottaman näköisen. Hallinto-oikeuden ratkaisutiivistelmä kertoo, että kokelaan vastauksessa oli piirteitä, jotka eivät olleet tyypillisiä matematiikan vastaukselle. Iltalehden selvityksen mukaan kyse oli ratkaisutavasta, jota Suomen lukiossa ei opeteta.
Voiko ratkaisumenetelmän epätavanomaisuus ylipäänsä olla vilppinäyttöä? Tekoäly tuottaa vastauksia, jotka noudattavat matemaattisesti päteviä menetelmiä – usein samoja, joita opetetaan eri maissa ja eri opetusperinteissä. Kansainvälinen opetussuunnitelmatutkimus tuntee ilmiön: sama matemaattinen ongelma voidaan ratkaista usean eri menetelmän kautta, ja esimerkiksi itäeurooppalainen, turkkilainen tai itäaasialainen matematiikkapedagogiikka suosii osin erilaisia lähestymistapoja kuin suomalainen.
Kokelaan kuulemisessa kertoma selitys turkinkielisistä lähteistä on uskottava juuri siksi, että se on konkreettinen ja spesifi – kokelas ei vedonnut yleisesti ”internetissä opiskeluun”, vaan viittasi tunnistettavaan kielialueeseen ja opetusperinteeseen. Suomalaiselle lehtorille vieras ratkaisutapa ei tarkoita, ettei menetelmä olisi opiskelijalle tuttu.
Suomalaisissa kouluissa opiskelee yhä enemmän oppilaita, joiden matemaattinen pohjakoulutus on peräisin eri maista ja opetusperinteistä. Turkkilainen, venäläinen, iranilainen tai itäaasialainen matematiikanopetus painottaa osin erilaisia ratkaisumenetelmiä kuin suomalainen lukio. Esimerkiksi geometristen konstruktioiden ja sisäpiirin tangenttien ominaisuuksien hyödyntäminen on monessa opetusperinteessä perusmenetelmä, kun taas suomalainen lukio lähestyy samoja tehtäviä tyypillisesti analyyttisen geometrian ja yhtälöryhmien kautta. Opiskelija, joka on oppinut matematiikkaa kahdessa kieliympäristössä tai seurannut verkko-opetusta toisella kielellä, saattaa hallita ratkaisutapoja, joita hänen opettajansa ei tunnista.
Tässä tapauksessa kyse saattoikin olla pikemmin kulttuurisesta väärinymmärryksestä kuin vilpistä. Kun opettaja kohtaa ratkaisun, joka ei noudata suomalaista opetussuunnitelmaa ja joka muistuttaa tekoälyn tuottamaa vastausta, päätelmä vilpistä voi tuntua ilmeiseltä. Tekoäly on kuitenkin oppinut samoista kansainvälisistä opetusaineistoista kuin opiskelija, joka opiskelee matematiikkaa useammalla kielellä. Yhtäläisyys selittyy yhteisellä lähteellä, ei sillä, että opiskelija olisi käyttänyt tekoälyä. Monikulttuurisessa kouluympäristössä vieras menetelmä kertoo monipuolisesta osaamisesta, ei vilpistä.
Toinen vilppiepäilyn peruste oli välivaiheiden puuttuminen. Ylioppilastutkintolautakunnan julkaisemat syksyn 2025 kokeen hyvän vastauksen piirteet edellyttävät, että vastauksesta näkyy, miten kokelas on päätynyt vastaukseen, ja ratkaisussa on oltava tarvittavat laskut tai muut perustelut ja lopputulos, ellei tehtävänannossa toisin ohjeisteta. Välivaiheiden puuttuminen voi siis laskea pistesaldoa, mutta se on arvosteluseikka – ei itsenäistä näyttöä vilpistä. Nopea ja suoraviivainen vastaus voi kertoa siitä, että kokelas hallitsee menetelmän hyvin, ei siitä, että hän on saanut vastauksen ulkopuolelta.
Kolmas vilppiepäilyä herättänyt seikka oli vastausnopeus. Kokelas vastasi tehtävään nopeasti eikä käyttänyt apuohjelmia tai luonnospaperia. Kokelaat suorittavat ylioppilaskokeet nykyään kokonaan tietokoneella, mikä mahdollistaa vastausnopeuden arvioimisen tavalla, joka ei ollut mahdollista paperikokeiden aikana. Digitaalinen koejärjestelmä tallentaa aikaleimoja ja näppäinpainalluksia, jolloin vastauksen kirjoittamisen ajallinen kulku on jälkikäteen tarkasteltavissa. Lokitiedot voivat tukea vilppiepäilyä, mutta yhtä lailla kumota sen. Jos lokitiedot osoittavat, että kokelas kirjoitti vastauksensa merkki merkiltä oman aikansa puitteissa eikä liittänyt tekstiä leikepöydältä, pelkkä lopputuloksen samankaltaisuus tekoälyn tuotoksen kanssa on juridisesti erittäin heikko näyttö vilpistä.
Tässä tapauksessa kokelas osallistui kokeeseen uusijana, mikä tarkoittaa, että hänellä oli jo aiempi kokemus kokeen rakenteesta ja tehtävätyypeistä. Uusijan nopea suoritus tutuntyyppisessä tehtävässä on vielä luontevammin selitettävissä osaamisella kuin ensikertalaisella. Pitkän matematiikan kokeessa on kuusi tuntia aikaa, ja osa kokelaista ratkaisee tutun tehtävän huomattavasti keskimääräistä nopeammin.
Tekoälyvilpin valvonta ylioppilaskokeessa
Tapaus tuo esiin perustavanlaatuisen ongelman tekoälyn käytön valvonnassa. On sinänsä teknisesti mahdollista, että kokelas käyttää vaikeasti havaittavia välineitä – esimerkiksi kameran sisältäviä silmälaseja, jotka välittävät kuvan tekoälypalveluun, tai huomaamattomia korvanapin kokoisia kuulokkeita, joihin vastaukset tulevat. Ylioppilastutkintolautakunnan ohjeissa mainitaan nimenomaisesti, että älylasit ja vastaavat elektroniset laitteet ovat kiellettyjä.
Tällaisten välineiden käyttö kuuluu selvästi vilppiin, mutta niiden havaitseminen edellyttää tehokasta valvontaa kokeen aikana. Oppilaitosten valvonnan tulee olla riittävän kattavaa, jotta vilppi havaitaan reaaliaikaisesti. Jälkikäteinen päättely siitä, muistuttaako vastaus tekoälyn tuotosta, ei yksinään kanna oikeudellista näyttöä.
Oikeusjärjestelmä turvaverkkona
Tapaus kertoo laajemmasta ilmiöstä kuin yksittäisestä vilppiepäilystä. Tekoälyn käyttö kasvaa yhteiskunnassa nopeasti, ja yhä useammassa yhteydessä se on sallittua ja toivottavaa. Opiskelijat käyttävät tekoälyä oppimisen tukena, yritykset integroivat sitä prosesseihinsa ja viranomaiset hyödyntävät sitä päätöksenteossa. Samalla on tilanteita, joissa tekoälyn käyttö on selvästi kiellettyä. Ylioppilaskoe on yksi niistä.
Kun sallitun ja kielletyn raja ylitetään – tai kun epäillään, että se on ylitetty – tarvitaan käsittelymallit, jotka kunnioittavat sekä tutkinnon luotettavuutta että yksilön oikeusturvaa. Tässä tapauksessa oppilaitoksen käsittelymalli petti useassa kohtaa: kuulemismenettely rajasi kokelaan mahdollisuuksia esittää vastanäyttöä, ja ankaran seuraamuksen ainoaksi perusteeksi jäi lehtorin subjektiivinen arvio vastauksen tekoälymäisyydestä.
Oikeusjärjestelmämme prosessi kuitenkin pelasti tilanteen. Hallinto-oikeus arvioi päätöksen lainmukaisuuden, sovelsi näyttötaakka- ja suhteellisuusperiaatteita ja kumosi perusteettoman seuraamuksen. Lainsäätäjä oli jo ylioppilastutkintolakia säätäessään varautunut tällaisiin tilanteisiin rakentamalla kokelaan käyttöön nopean muutoksenhakutien.
Hallinto-oikeuden ratkaisu ei tarkoita, etteikö tekoälyn käyttö kokeessa olisi vilppiä – eikä se tarkoita, ettei vilppiä tässä tapauksessa tapahtunut. Oikeus totesi nimenomaisesti, että epäilyyn oli perusteltu aihe. Ratkaisu tarkoittaa, että vilpin toteaminen edellyttää toimivaa käsittelymallia: riittävää valvontaa kokeen aikana, asianmukaista kuulemista ja näyttöä, joka ylittää pelkän epäilyn tason. Oppilaitosten ja Ylioppilastutkintolautakunnan on kehitettävä nämä mallit tekoälyaikaan sopiviksi. Oikeusjärjestelmä ei voi olla ainoa paikka, jossa tekoälyepäilyjen käsittelyä korjataan – mutta tässä tapauksessa se osoitti toimivansa tarkoitetulla tavalla.
Helsingin hallinto-oikeus 19.2.2026, 1035/2026. Linkki ratkaisuun. Julkinen tapausseloste on suppeampi kuin varsinainen tuomio. Tilasin sen ja kirjoitukseni perustuu siihen.
Ratkaisu ei ole lainvoimainen. Asia on palautettu rehtorille uudelleen käsiteltäväksi, joten rehtori voi ensisijaisesti arvioida, onko hänellä edellytyksiä tehdä uusi vilppipäätös vahvemmalla näytöllä ja asianmukaisella kuulemismenettelyllä. Hallinto-oikeuden päätökseen voi lisäksi hakea muutosta korkeimmalta hallinto-oikeudelta. Käsittely KHO:ssa ei ole automaattista – se edellyttää valituslupaa. Oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain (808/2019) 111 §:n mukaan valituslupa voidaan myöntää kolmella perusteella:
- ennakkopäätösperusteella (lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa tai oikeuskäytännön yhtenäisyyden vuoksi on tärkeää saattaa asia KHO:n ratkaistavaksi),
- ilmeisen virheen perusteella tai
- muun painavan syyn perusteella.
Tekoälyvilpin näyttökynnystä koskevana kysymyksenä tapauksella olisi ennakkopäätösarvoa, mutta valitusluvan myöntäminen on KHO:n tapauskohtaisessa harkinnassa. Tässä tapauksessa näyttö lopulta vilpistä oli niin ohut, että sen käsittely ei olisi omiaan luomaan ennakkopäätöstä lain soveltamiselle.
Herkko Hietanen on tekoälyoikeuteen erikoistunut juristi ja Lakiasiaintoimisto Reson Oy:n osakas. Hän on avustanut oppilaitoksia tekoälyohjeistusten laatimisessa sekä edustanut opiskelijoita, joita on tekoälyasioissa epäilty vilpistä. Herkko kirjoittaa säännöllisesti Resonin blogiin tekoälyn oikeudellisista kysymyksistä ja valmistelee Alma Insightsille toukokuussa 2026 julkaistavaa teosta tekoälysopimuksista.