Luen parhaillaan Wolfram Eilenbergerin Taikurien aikaa. Kirja kertoo neljästä filosofista — Ludwig Wittgensteinista, Martin Heideggerista, Ernst Cassirerista ja Walter Benjaminista — ja heidän ajattelustaan 1920-luvun Euroopassa. Kuulostaako tylsältä? Kaikkea muuta. He painivat kysymysten kanssa, jotka kuulostavat hämmästyttävän tutuilta: mikä on kieli, mitä tarkoittaa ymmärtää, miten ihminen on suhteessa maailmaan ja sen välineisiin.
Sata vuotta myöhemmin nämä kysymykset ovat yhä ajankohtaisia. Tekoälyjuristi tarvitsee filosofiaa. En tarkoita tätä korulauseena. Filosofia tarjoaa käsitteitä, joiden avulla voimme nähdä tekoälyn luonteen selkeämmin kuin pelkkä tekninen tai oikeudellinen kuvaus sallii. Myöhemmin kiisteltyjä ideoita esittänyt Heideggerin esittämä välineitä koskeva järjestelmä on tästä hyvä esimerkki.
Kynä ei ole yksin
Heidegger analysoi välineitä pääteoksessaan Oleminen ja aika (1927) käsitteellä Zeug — kalusto tai välineistö. Hänen keskeinen havaintonsa on yksinkertainen mutta mullistava: yksittäinen väline ei ole koskaan olemassa yksin. Kynä viittaa paperiin, paperi pöytään, pöytä kirjoittamisen päämäärään. Heidegger kutsuu tätä yhteen kietoutumista Zeugganzeksi — välinekokonaisuudeksi. Väline on merkityksellinen vain osana tätä kokonaisuutta.
Tätä rakennetta Heidegger nimittää käsillä-olemiseksi (Zuhandenheit). Kun kynä toimii, kirjoittaja ei ajattele kynää — hän ajattelee kirjoitettavaa tekstiä. Hyvä väline katoaa käytössään. Vasta rikki mennessään kynä muuttuu esineeksi, jota tarkastellaan: käsillä-olemisesta tulee esillä-oleminen (Vorhandenheit). Väline siis paljastaa luonteensa häiriötilanteessa.
Tekoäly välinekokonaisuudessa
Tekoäly on väline tässä heideggeriläisessä mielessä — mutta poikkeuksellisen laaja ja monikerroksinen sellainen. Se tarvitsee infrastruktuuria toimiakseen: palvelinkeskuksia, sähköä, tietoliikenneyhteyksiä. Yhtälailla se tarvitsee kieltä tai kuvia syötteenään, ensin harjoitusdatana ja sitten käyttäjän kysymyksenä. Kynä voi piirtää viivan ilman merkitystä; kielimalli ei voi toimia ilman semanttista kontekstia. Data on tekoälyn paperi, mutta paperi, joka on jo täynnä merkityksiä. Se ei ole koskaan tyhjä.
Kolmas kytkös on tarkoitus. Heideggerin välineellä on aina ketju: vasara on nauloja varten, naula laudan kiinnittämistä varten, lauta hyllyä varten. Vasaran muoto kertoo sen tarkoituksen — sillä lyödään, ei ruuvata. Tekoälymallin muoto ei kerro tarkoitustaan. Sama malli toimii sopimusten analysoinnissa, asiakaspalvelussa ja diagnostiikan tukena. Se sopii myös tarkoituksiin, joita varten sitä ei ole tehty tai joihin sen luoja tai käyttäjä ei halua sitä käytettävän.
Vastikään luimme uutisista, miten Anthropic on kirjannut käyttöehdoihinsa kaksi kieltoa: Claude-mallia ei saa käyttää autonomisiin tappamisjärjestelmiin eikä amerikkalaisten joukkovalvontaan. Kun Yhdysvaltain puolustusministeriö vaati sopimukseensa oikeuden käyttää mallia kaikkiin lainmukaisiin tarkoituksiin ilman näitä rajoituksia, Anthropic kieltäytyi — ja ministeriö julisti yrityksen toimitusketjuriskiksi. Anthropic haastoi päätöksen oikeudessa maaliskuussa 2026. Riita osoittaa, että tekoälyn tarkoitus — mihin se on varten — on poliittinen ja oikeudellinen kysymys, ei pelkästään tekninen. Zeugganz on käsitteenä laaja.
Kynä voi sotkea paidan — tekoäly jotain muuta
Heideggerin mustekynä saattoi sotkea hänen paitansa. Vahinko oli välitön, paikallinen ja näkyvä. Heideggerin aikalaiset eivät kuitenkaan kirjoitaneet sopimusta musteesta tai kynistä.
Tekoälyn sotku on erilainen. Virheellinen oikeusviittaus tai syrjivä luokittelu voi kulkea läpi prosessien viikkoja ennen kuin se paljastuu. Yksi viallinen malli tuottaa saman virheen tuhansille käyttäjille samanaikaisesti. Ja kun vahinko lopulta havaitaan, vastuun jakautuminen voi jäädä epäselväksi: malli, sen kouluttaja, käyttöönottaja ja loppukäyttäjä muodostavat ketjun, jossa vastuu voi hajota kaikkien kesken tai jäädä kenellekään.
Juuri tästä syystä sääntely ja sopiminen ovat perusteltuja. Mutta tässä on tärkeä vivahde: sääntelyn ei pidä kohdistua kynään vaan käteen — tai oikeastaan sen käyttäjään ja tarkoitukseen, johon kynää käytetään. Kynä itsessään ei ole vaarallinen; vaarallinen on se, mitä sillä kirjoitetaan, kenen nimissä ja millä seurauksilla. Sama logiikka pätee tekoälyyn. Toimiva sääntely kysyy, kuka mallia käyttää, mihin ja millä vastuulla — ei pelkästään, miten malli on rakennettu.
Virhe tekee tekoälyn näkyväksi
Tekoäly muotoutuu osaksi organisaatioiden tietotehtaita osaksi tekstikäsittelyä, kirjastoja, oikeustapauksia, sääntelyä ja politiikkaa. Asianajotoimistot käyttävät sitä sopimusten tarkistamiseen, yritykset asiakaspalveluun ja viranomaiset päätöksenteon tukena. Niin kauan kuin se toimii, se on käsillä-oleva väline — näkymätön, sujuva, osa työn kulkua.
Häiriö rikkoo tämän. Kun tekoälymalli hallusinoi — eli tuottaa vakuuttavan oloisen mutta virheellisen vastauksen — käsillä-oleminen muuttuu esillä-olemiseksi. Juristi ei enää ajattele asiaansa; hän alkaa tarkastella mallia, sen rajoja ja ohjauskäytäntöjä. Väline tulee näkyväksi juuri silloin, kun se tekee virheen.
Tämä tarkoittaa käytännössä kysymyksiä, joita ei kukaan muu organisaatiossa ajattele kysyä: millä datalla malli on koulutettu, miten virheet havaitaan, kuka ketjussa vastaa mistäkin ja mitä tapahtuu, kun jokin menee pieleen. Juristin tehtävä on ymmärtää sekä se hyöty, jota järjestelmä tuottaa, että ne tilanteet, joissa se pettää. Pettäminen ei tarkoita vain hallusinointia. Se tarkoittaa myös käyttökatkosta, saatavuusongelmaa tai sitä, että malli yksinkertaisesti lakkaa toimimasta kesken prosessin joko oikein tai kokonaan. Jokaisessa näistä tapauksista väline tulee näkyväksi. Juristi on syytä olla varautunut molempiin: hyödyntämään tekoälyä sujuvasti silloin kun se toimii ja auttaa organisaation toimimaan ilman sitä silloin kun se ei toimi.
Filosofian arvo
Työmatkakirjallisuus on vähän vaarallista. Tällä kertaa se tuotti pidemmän filosofisen kirjoituksen kuin suunnittelin. Toisaalta muiden alojen ajattelu avartaa horisonttia tavalla, johon oman alan kirjallisuus ei pysty.
Eilenbergerin kirjan filosofit eivät tunteneet tekoälyä. Heille ihmisen älyssä ja havainnoissa oli tarpeeksi työtä. He tunsivat kuitenkin kysymyksen siitä, miten ihminen ja väline ovat suhteessa toisiinsa — ja miten väline muokkaa sitä, mitä on ylipäänsä mahdollista ajatella. Heidegger osoitti, että väline ei ole neutraali. Se kantaa mukanaan tarkoituksia, odotuksia ja vastuita, jotka tulevat näkyviin vasta kun jokin menee pieleen.
Filosofia on ehkä parhaiten tekoälyyn varustautunut tieteenala. Vuosituhansien pohdinta älystä, tiedosta ja havainnoista soveltuu yhtä hyvin koneeseen kuin ihmiseen. Heideggerin teoria on työkalu tekoälyn luonteen tekemiseksi näkyväksi — ennen kuin muste ehtii sotkea paidan.
Herkko Hietanen on tekoälyoikeuteen erikoistunut juristi. Hän neuvoo teknologiayrityksiä tekoäly-, tekijänoikeus- ja IT-sopimuskysymyksissä.