Tänään asiakkaan kanssa riemuitsimme syyttäjältä tulleesta kirjeestä, jossa syyttäjä ilmoitti odotetusti, että jättää syytteen nostamatta asiassa. Pitkä ja raskas prosessi sai vihdoin päätöksensä – ja juuri sellaisen, jota olimme alusta asti tavoitelleet. Epäiltyä kuultiin aluksi todistajana muiden vastaajien tietotekniikkaa koskeviin päärikoksiin liittyen. Myöhemmin hänen roolinsa muuttuikin yllättäen epäillyksi. Tässä vaiheessa hän kääntyi jurisin puoleen. Tämä tapaus, kuten monet muutkin, muistuttaa siitä, miksi ammattitaitoisen puolustajan rooli on niin kriittinen heti rikosprosessin alusta alkaen.
Miksi varhainen apu on tärkeää?
Kun henkilö saa tietää olevansa rikoksesta epäilty, on luonnollista tuntea hämmennystä ja epävarmuutta. Monimutkaisissa jutuissa, kuten vaikkapa tietotekniikkaan tai talouteen liittyvissä epäilyissä, voi olla vaikea hahmottaa omaa tilannettaan ja oikeuksiaan. Esitutkinta voi kestää kuukausia, ja sen jälkeinen syyttäjän suorittama syyteharkinta vie oman aikansa. Koko tämä aika on epäillylle usein erittäin stressaavaa.
Kun ammattitaitoinen puolustaja astuu kuvaan heti alussa, hän voi varmistaa, että epäillyn oikeusturva toteutuu:
- Kuulusteluihin valmistautuminen: Puolustaja käy läpi epäillyn kanssa tulevan kuulustelun, neuvoo, miten kysymyksiin kannattaa vastata ja on läsnä tukena kuulustelussa varmistaen, että kaikki kirjataan oikein ja olennaiset seikat tulevat esille. Puolustaja voi omilla kysymyksillään myös ohjata kuulustelua oikeaan suuntaan.
- Aineistoon perehtyminen: Puolustaja hankkii ja käy läpi kaiken esitutkintamateriaalin ja arvioi sen pohjalta asiakkaan asemaa ja puolustuksen kannalta keskeisiä seikkoja. Hyvä juristi voi auttaa nostamaan ratkaisevia asioita oikea-aikaisesti esille.
- Aktiivinen vaikuttaminen: Puolustaja ei ainoastaan reagoi viranomaisten toimiin, vaan voi myös aktiivisesti vaikuttaa tutkinnan kulkuun. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi:
- Lisätutkintapyyntöjen esittämistä, jos jokin epäillyn kannalta tärkeä seikka on jäänyt selvittämättä.
- Oman aineiston, kuten asiantuntijalausuntojen tai kirjallisten todisteiden, toimittamista poliisille ja syyttäjälle.
- Neuvottelua ja perusteltujen näkemysten esittämistä syyttäjälle syyteharkinnan aikana siitä, miksi syytettä ei tulisi nostaa.
- Asianomistajan kanssa neuvottelua korvauksista ja hyvityksestä mikä voi parhaimmillaan auttaa välttämään raskaan rikosprosessin.
- Loppulausunnon laatiminen: Esitutkinnan päätteeksi puolustaja laatii kattavan loppulausunnon, jossa käydään läpi epäillyn näkemys tapahtumista ja perustellaan, miksi hän on syytön tai miksi asia tulisi jättää syyttämättä. Ilman puolustajaa loppulausunnon antaminen jää usein väliin.
Rikosepäilyn vaikutukset
On tärkeää ymmärtää, että jo pelkkä rikosepäily voi aiheuttaa merkittävää haittaa, vaikka lopulta tuomioistuin antaisi vapauttavan tuomio tai syytettä ei edes nostettaisi. Erityisesti asiantuntijatehtävissä toimiville henkilöille vireillä oleva rikosepäily voi estää esimerkiksi turvallisuusselvitysten saamisen, mikä puolestaan voi johtaa työtilaisuuksien menetykseen ja mainehaittaan. Mitä nopeammin ja tehokkaammin asia saadaan selvitettyä ja epäily kumottua, sitä pienemmäksi nämä negatiiviset vaikutukset jäävät.
Tällä hetkellä rikosprosessin alkuhetkestä lainvoimaiseen tuomioon voi mennä viidestä seitsämään vuotta. Vaikka prosessin seurauksena saisi vapauttavan tuomion, epäillyn/syytetyn aika on pitkä.
Omassa työssäni pyrin aina aktiiviseen ja ennakoivaan otteeseen. Tavoitteena on saada asia päätökseen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa – mieluiten jo esitutkinnan aikana tai viimeistään syyteharkinnassa, kuten tämän päivän iloisessa uutisessa. Kun puolustaja on mukana alusta asti, mahdollisuudet tähän paranevat merkittävästi.