Olin kouluttajana hiljattain Alma Insightin tekoälypäivässä, jossa pureuduimme kollegani Pessi Honkasalon kanssa tekoälyn käytännön haasteisiin ja sopimusehtoihin. Halusimme esiteyksessämme näyttää kuinka matka kohti toimivia ratkaisuja alkaa usein näennäisen jyrkistä vastakkainasetteluista. Yhteisen ymmärryksen kautta on mahdollista löytää tasapainoisia ja molempia osapuolia hyödyttäviä toimintamalleja.
Avoimen lähdekoodin opettavainen polku
Valaiseva esimerkki vastaavanlaisesta murroksesta löytyy ohjelmistoalan lähihistoriasta: avoimen lähdekoodin vallankumouksesta. Kun avoimen lähdekoodin komponentit alkoivat yleistyä 2000-luvun taitteessa, ne kohtasivat aluksi syvää epäluuloa ja jopa vastustusta. Monet perinteiset ohjelmistotalot ja niiden asiakkaat suhtautuivat penseästi ajatukseen siitä, että kuka tahansa voisi vapaasti käyttää, muokata ja jakaa ohjelmistokoodia, ja huolta aiheuttivat kysymykset oikeuksien hallinnasta, vastuusta mahdollisten virheiden tai tietoturva-aukkojen sattuessa, sekä pelko siitä, että avoimen koodin käyttö voisi saastuttaa yrityksen omat, suljetut koodikannat.
Microsoftin silloinen johto jopa leimasi avoimen lähdekoodin ”syöväksi” ohjelmistoteollisuudelle, ja sopimuksissa nähtiin usein tiukkoja kieltoja sen käytölle. Kuitenkin, ajan myötä ja kokemuksen karttuessa, ymmärrys avoimen lähdekoodin hyödyistä – kuten nopeammasta kehityssyklistä, laajemmasta yhteisön tuesta, kustannussäästöistä ja joustavuudesta – alkoi kasvaa. Edelläkävijäyritykset, jotka rohkenivat omaksua avoimen lähdekoodin osaksi strategiaansa, saivat merkittävää kilpailuetua.
Ironista kyllä, Microsoftista itsestään on tullut yksi suurimmista avoimen lähdekoodin tukijoista ja hyödyntäjistä; yhtiö esimerkiksi osti vuonna 2018 GitHub-alustan, joka on monien avoimen lähdekoodin projektien koti, ja myönsi myöhemmin olleensa väärässä suhtautumisessaan. Nykyään avoimen lähdekoodin komponentit ovat niin syvällä integroituneet ohjelmistokehitykseen, että on vaikea kuvitella modernia sovelluskehitystä ilman niitä, ja julkisetkin toimijat saattavat jopa edellyttää niiden käyttöä hankinnoissaan. Tämä matka pelosta ja kielloista kohti hyväksyntää ja strategista hyödyntämistä tarjoaa arvokkaita oppitunteja myös tekoälyn integroimiseen ohjelmistoprojekteihin.
Tekoälyn käyttöönotto: Tilaajan huolet ja toimittajan tavoitteet
Tekoälyn käyttöönotto ohjelmistokehityksessä nostaa pintaan vastaavanlaisia, perustavanlaatuisia kysymyksiä ja alkuvaiheessa usein jyrkkiäkin näkemyseroja tilaajan ja toimittajan välillä. Tilaaja, joka investoi merkittäviä summia esimerkiksi oman tuotteensa rakentamiseen tai asiakaspalvelun tekoälyavustajaan, lähestyy luonnollisesti tekoälyn käyttöä varovaisesti. Huolenaiheina ovat erityisesti immateriaalioikeudet: kuka omistaa tekoälyn avulla tuotetun koodin ja voiko sen käyttö loukata kolmansien osapuolten oikeuksia? Entä koodin laatu – voidaanko luottaa siihen, ettei tekoäly tuota virheellistä tai vaikeasti ylläpidettävää koodia?
Tietoturva ja tietovuodot ovat myös keskeisiä pelkoja; voidaanko varmistua siitä, ettei tilaajan arkaluonteista dataa tai olemassa olevaa koodia päädy tekoälymallien koulutusaineistoksi ja sitä kautta laajempaan jakeluun? Näistä syistä tilaajan ensireaktio saattaa olla, kuten Alma Insightin tilaisuudessa käsitellyssä ensimmäisessä case-esimerkissä, ehdoton kielto tekoälytyökalujen käytölle projektin kaikissa vaiheissa. Tämä voi tuntua turvallisimmalta tavalta hallita uusia ja osin tuntemattomia riskejä.
Toisaalta toimittaja näkee tekoälytyökalut mahdollisuutena tehostaa työskentelyään, parantaa lopputuloksen laatua ja nopeuttaa projektien läpivientiä. Toimittajalla on usein projektinjohtovastuu ja siten velvollisuus pitää kiinni sovituista aikatauluista ja budjeteista. Tekoäly voi auttaa automatisoimaan rutiininomaisia tehtäviä, avustaa koodin generoinnissa, dokumentoinnissa ja testauksessa, vapauttaen kehittäjien aikaa monimutkaisempien ongelmien ratkaisuun.
Alan parhaat osaajat haluavat myös työskennellä moderneilla työkaluilla, ja tekoälytyökalujen käytön kieltäminen voi vaikuttaa negatiivisesti työtyytyväisyyteen ja yrityksen kykyyn houkutella ja pitää kiinni lahjakkaista kehittäjistä. Toimittajan näkökulmasta täyskielto voi tuntua keinotekoiselta rajoitteelta, joka estää käyttämästä parhaita saatavilla olevia menetelmiä ja voi jopa johtaa siihen, että kehittäjät kiertävät kieltoa epävirallisesti, mikä on vielä suurempi riski. Kuten esityksessä totesin, tämä lähestymistapa on vähän kuin kunnioittaisi pelkkää käsityötä tehdasteollisuuden rynnistäessä eteenpäin.
Ristiriidoista tasapainoon: Käytännön sopimusratkaisut tekoälylle
Miten tämä näennäinen ristiriita sitten voidaan ratkaista? Avainasemassa on, että erityisesti ohjelmistopalveluita ostava yritys ensin itse määrittelee oman strategisen suhtautumisensa tekoälyn hyödyntämiseen. Tämä sisäinen linjaus tulisi muodostaa huolellisesti punniten tekoälyn tarjoamat mahdollisuudet suhteessa niihin riskeihin, joita yritys on valmis kantamaan. Kun tämä strateginen tahtotila on selkeä, se tulee viestiä avoimesti ja yksiselitteisesti potentiaalisille toimittajille jo hankintaprosessin alkuvaiheessa.
Tämä luo perustan rakentavalle keskustelulle ja mahdollistaa sellaisten sopimusehtojen laatimisen, jotka aidosti heijastavat molempien osapuolten tarpeita. Sen sijaan, että tyydyttäisiin joko ehdottomaan kieltoon tai täysin vapaaseen käyttöön, voidaan neuvotella hallitusta ja läpinäkyvästä mallista. Esityksemme case-neuvottelussa päädyimme Pessin kanssa ratkaisuun, jossa tilaajan ja toimittajan edut pyrittiin tasapainottamaan seuraavasti: toimittaja saa käyttää tekoälytyökaluja, mutta vain niitä, jotka on etukäteen yhdessä tilaajan kanssa sovittu ja hyväksytty.
Käyttö on sallittua vain sovittuihin tarkoituksiin, ja sen on tapahduttava tavalla, joka ei heikennä toimituksen laatua, tietoturvaa tai tilaajalle syntyviä immateriaalioikeuksia. Mikäli toimittaja haluaa myöhemmin käyttää muita kuin ennalta sovittuja työkaluja, siihen on saatava tilaajan erillinen kirjallinen suostumus. Tärkeänä osana kokonaisuutta on, että kun nämä pelisäännöt ovat selkeät ja toimittaja sitoutuu niitä noudattamaan, toimittaja myös sitoutuu laajaan indemnity-ehtoon, joka suojaa tilaajaa tekoälyn käytöstä mahdollisesti aiheutuvilta vahingoilta ja vaatimuksilta, kuten immateriaalioikeuksien loukkauksilta tai tietoturvarikkomuksilta. Tämä tekee riskistä toimittajalle hallittavamman ja antaa tilaajalle tarvittavan turvan.
Strategialla ja yhteistyöllä eteenpäin
Me Resonilla autamme yrityksiä hahmottamaan näitä monimutkaisia tekoälyprojekteissa eteen tulevia kysymyksiä ja löytämään asiakkaiden tilanteeseen sopivia sopimusratkaisuja. Olipa kyseessä sitten tilaajayritys, joka pohtii omaa tekoälystrategiaansa ja sen vaikutuksia hankintasopimuksiin, tai toimittajayritys, joka haluaa varmistaa voivansa hyödyntää moderneja työkaluja vastuullisesti ja asiakkaidensa luottamuksen säilyttäen, tarjoamme asiantuntemustamme. Selkeä strategia ja hyvin laaditut sopimukset ovat perusta sille, että tekoälyn potentiaali voidaan valjastaa liiketoiminnan hyödyksi riskit halliten.